Allopurinol

Allopurinoli on ksantiinioksidaasin estäjä, joka alentaa veren uraattipitoisuutta estämällä virtsahapon muodostumista. Se on kihdin pitkäaikaishoidon kulmakivilääke ja ehkäisee tehokkaasti kihtikohtauksia sekä uraattikiteiden kertymistä niveliin ja pehmytkudoksiin.

Milloin allopurinolia määrätään?

Allopurinoli aloitetaan yleensä, kun potilaalla on toistuvia kihtikohtauksia, toofuksia (uraattikertymia), uraattimunuaiskiviä tai merkittävästi kohonnut seerumin uraattipitoisuus. Lääke on tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön – se ei lievitä akuuttia kihtikohtausta, vaan ehkäisee tulevia kohtauksia alentamalla virtsahappotasoa pysyvästi.

Miten allopurinoli vaikuttaa?

Allopurinoli ja sen aktiivinen metaboliitti oksipurinoli estävät ksantiinioksidaasientsyymin toimintaa. Tämä entsyymi muuttaa hypoksantiinia ja ksantiinia virtsahapoksi. Estämällä tätä viimeistä vaihetta allopurinoli vähentää virtsahapon tuotantoa ja laskee sen pitoisuutta veressä, mikä vähentää kiteiden muodostumista niveliin.

Päivittäinen käyttö

Allopurinoli otetaan suun kautta kerran päivässä, mieluiten ruokailun jälkeen mahaärsytyksen vähentämiseksi. Tabletti niellään kokonaisena veden kera. Riittävä nesteiden nauttiminen (vähintään 2 litraa päivässä) on tärkeää munuaiskivien ehkäisemiseksi.

Hoidon aloittaminen

Allopurinoli aloitetaan matalalla annoksella ja nostetaan asteittain, sillä nopea aloitus voi laukaista kihtikohtauksen. Ensimmäisten kuukausien aikana voidaan käyttää samanaikaisesti kolkisiinia tai tulehduskipulääkettä kihtikohtausten ehkäisemiseksi.

Allopurinolihoidon aloitusannos on varovainen 100 mg kerran vuorokaudessa, ja annosta nostetaan 100 mg:n portain 2-4 viikon välein, kunnes seerumin uraattipitoisuus on tavoitetasolla. Tavanomainen ylläpitoannos on 200-400 mg vuorokaudessa lievissä tai kohtalaisissa tilanteissa ja 400-600 mg vuorokaudessa vaikeammissa tapauksissa. Maksimivuorokausiannos on 900 mg.

Tavoite on pitää seerumin uraattipitoisuus alle 360 mikromol/l (alle 6 mg/dl). Vaikeassa tophi-kihdissä tai uusiutuvissa munuaiskivissä tavoitellaan pitoisuutta alle 300 mikromol/l mahdollisimman nopean tofi-liukenemisen aikaansaamiseksi. Munuaisten vajaatoiminnassa annosta pienennetään kreatiniinipuhdistuman perusteella: GFR 10-20 ml/min enintään 100 mg päivässä.

Hoidon alussa kihtikohtaukset voivat tilapäisesti lisääntyä uraatin mobilisaation takia, joten ensimmäisten 3-6 kuukauden ajan käytetään rinnakkain kolkisiinia tai NSAID-lääkettä profylaktisena ehkäisynä. Allopurinolihoito on yleensä elinikäistä - keskeyttäminen johtaa uraattiarvojen nousuun ja kihtikohtausten uusiutumiseen. Lääke otetaan mieluiten aterian jälkeen tai nesteen kanssa vatsavaivojen ehkäisemiseksi.

Yleiset haittavaikutukset

Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat ihottuma, joka voi olla merkki yliherkkyydestä, sekä kihtikohtausten lisääntyminen hoidon alussa. Ruoansulatuskanavan oireita kuten pahoinvointia ja ripulia esiintyy satunnaisesti.

Vakavat haittavaikutukset

Allopurinoliyliherkkyysoireyhtymä (AHS) on harvinainen mutta henkeä uhkaava reaktio, johon liittyy vakava ihottuma (Stevens-Johnsonin oireyhtymä tai toksinen epidermaalinen nekrolyysi), kuume, maksa- ja munuaisvauriot. Kaikki ihoreaktiot hoidon alussa vaativat lääkkeen lopettamista ja välitöntä lääkärin arviota.

Ihoreaktiot

Kaikki ihoreaktiot allopurinolihoidon aikana on otettava vakavasti. Lääke tulee lopettaa välittömästi, jos ihottumaa, kutinaa tai limakalvojen haavaumia ilmenee. HLA-B*5801-geenimuunnos lisää vakavan yliherkkyyden riskiä, ja tiettyjen etnisten ryhmien (esim. han-kiinalaiset, korealaiset) kohdalla geenitutkimus ennen hoidon aloittamista on suositeltavaa.

Lääkeyhteisvaikutukset

Allopurinoli tehostaa merkittävästi atsatiopriinin ja merkaptopuriinin vaikutusta, ja näiden lääkkeiden annosta on pienennettävä huomattavasti yhdistelmähoidossa. Ampisilliini ja amoksisilliini lisäävät ihoreaktioiden riskiä allopurinolin kanssa.

Allopurinoli on vasta-aiheinen potilailla, joilla on aiemmin esiintynyt vakava yliherkkyysreaktio allopurinolille, kuten Stevens-Johnsonin oireyhtymä tai toksinen epidermaalinen nekrolyysi. Nailla potilailla allopurinolia ei tule uudelleen aloittaa missaan olosuhteissa.

Akuutin kihtikohtauksen aikana allopurinolia ei tule aloittaa, koska se voi aluksi pahentaa kohtausta uraattien mobilisaation vuoksi. Jo meneillaan olevaa hoitoa ei kuitenkaan keskeyteta kohtauksen aikana. Myeloproliferatiiviset häiriöt (esim. leukemia) ovat suhteellinen vasta-aihe ilman asiantuntijan arviota.

Varovaisuutta noudatetaan potilailla, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta, koska allopurinolin aktiiviset metaboliitit voivat kertyä ja lisätä haittavaikutusten riskiä. Tiatsididiureetteja tai ampisilliinia kayttävillä yliherkkyysreaktioiden riski voi olla suurempi.