Naprokseenin haittavaikutukset: mitä käyttäjän on hyvä tietää

Naprokseeni kuuluu tulehduskipulääkkeisiin eli NSAID-lääkkeisiin. Se lievittää kipua, laskee kuumetta ja vaimentaa tulehdusta estämällä syklo-oksigenaasientsyymejä (COX-1 ja COX-2).

Nämä entsyymit tuottavat prostaglandiineja, jotka välittävät kipua ja tulehdusta - mutta samat välittäjäaineet myös suojaavat mahan limakalvoa, säätelevät munuaisten verenkiertoa ja osallistuvat verihiutaleiden toimintaan.

Haittavaikutukset selittyvät pitkälti tällä samalla mekanismilla.

Kun prostaglandiinien tuotanto vähenee koko elimistössä, mahan limakalvon suojaus heikkenee, munuaisten verenvirtaus voi vähentyä ja veren hyytyminen hidastua.

Kyse ei siis ole allergiasta tai poikkeavasta reaktiosta, vaan lääkkeen vaikutustavan kääntöpuolesta, joka koskee periaatteessa jokaista käyttäjää.

Useimmat naprokseenin käyttäjät eivät kuitenkaan saa merkittäviä haittavaikutuksia, etenkin kun lääkettä käytetään lyhyen aikaa ja pienimmällä tehoavalla annoksella.

• annos on suuri tai käyttö on pitkäaikaista
• käyttäjä on iäkäs tai monisairas
• samaan aikaan käytetään muita verenvuotoriskiä lisääviä lääkkeitä.

Suomessa naprokseenivalmisteita (esim. Pronaxen) myydään sekä reseptillä että 250 mg:n vahvuisina pieninä pakkauksina itsehoitolääkkeenä.

Itsehoidossakin pätevät samat varotoimet kuin reseptikäytössä, ja pakkausseloste sekä Pharmaca Fennican valmistetiedot kannattaa lukea huolellisesti ennen käytön aloittamista.

Yleisimmät naprokseenin haittavaikutukset kohdistuvat ruoansulatuskanavaan. Lieviä ja melko tavallisia oireita ovat:

• närästys ja ylävatsakipu (dyspepsia)
• pahoinvointi
• ilmavaivat, ripuli tai ummetus.

Nämä oireet ovat usein ohimeneviä ja lievittyvät, kun lääke otetaan ruokailun yhteydessä. Jos vatsaoireet jatkuvat tai voimistuvat, lääkkeen käyttö kannattaa keskeyttää ja keskustella lääkärin kanssa.

Vakavin ruoansulatuskanavan haitta on maha- tai pohjukaissuolihaava ja siihen liittyvä verenvuoto.

Naprokseeni heikentää mahan limakalvon suojamekanismeja, jolloin mahahappo pääsee vaurioittamaan limakalvoa.

Haava voi kehittyä myös ilman edeltäviä varoittavia vatsaoireita, erityisesti iäkkäillä käyttäjillä.

Hakeudu viipymättä hoitoon, jos havaitset seuraavia hälytysoireita:

• musta, tervamainen uloste (meleena)
• verioksennus tai kahvinporoja muistuttava tumma oksennus
• voimakas tai jatkuva ylävatsakipu
• selittämätön väsymys ja kalpeus, jotka voivat viitata anemiaan.

Ruoansulatuskanavan verenvuodon riski kasvaa annoksen suuruuden ja käytön keston myötä. Siksi naprokseenia tulee käyttää pienimmällä tehoavalla annoksella ja mahdollisimman lyhyen aikaa.

Alkoholin samanaikainen käyttö lisää limakalvovaurion riskiä entisestään, samoin tupakointi ja samanaikainen kortisonilääkitys.

Tulehduskipulääkkeisiin liittyy kohonnut sydän- ja verisuonitapahtumien riski, kuten sydäninfarktin ja aivohalvauksen vaara.

Riski koskee erityisesti suuria annoksia ja pitkäaikaista käyttöä, ja se on todettu laajoissa tutkimusaineistoissa, joita muun muassa Euroopan lääkevirasto (EMA) on arvioinut.

Naprokseenin asema on tässä suhteessa suhteellisen edullinen: tutkimusnäytön perusteella sen sydän- ja verisuoniriski on tulehduskipulääkkeistä pienimpiä ja selvästi vähäisempi kuin esimerkiksi diklofenaakilla tai suurilla ibuprofeeniannoksilla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että naprokseeni olisi sydämen kannalta täysin riskitön lääke.

Naprokseeni voi myös:

• nostaa verenpainetta ja heikentää verenpainelääkkeiden tehoa
• aiheuttaa nesteen kertymistä elimistöön ja turvotuksia
• pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Jos sinulla on sepelvaltimotauti, sairastettu sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta tai vaikeasti hoidettava verenpainetauti, keskustele lääkärin kanssa ennen naprokseenin käyttöä.

Lääkäri arvioi, onko tulehduskipulääke ylipäänsä sopiva vaihtoehto vai olisiko esimerkiksi parasetamoli (Panadol, Para-Tabs) turvallisempi peruskipulääke.

Sydänpotilaallakin lyhyt ja pieniannoksinen kuuri voi olla mahdollinen, mutta hoidon tarve ja kesto on syytä arvioida yksilöllisesti yhdessä lääkärin kanssa.

Prostaglandiinit ylläpitävät munuaisten verenkiertoa erityisesti tilanteissa, joissa elimistö on kuormittunut - esimerkiksi kuivumisen, sydämen vajaatoiminnan tai munuaissairauden yhteydessä.

Kun naprokseeni estää prostaglandiinien tuotantoa, munuaisten verenvirtaus voi heikentyä ja munuaisten toiminta huonontua.

Käytännössä tämä voi näkyä seuraavasti:

• nesteen kertyminen ja turvotus nilkoissa tai säärissä
• painonnousu muutaman päivän sisällä
• verenpaineen nousu
• virtsamäärän väheneminen
• harvinaisena mutta vakavana haittana äkillinen munuaisvaurio.

Munuaishaittojen riski on suurentunut, jos käytät samanaikaisesti verenpainelääkkeitä (erityisesti ACE:n estäjiä tai ATR-salpaajia) ja nesteenpoistolääkkeitä.

Tämä kolmen lääkkeen yhdistelmä on munuaisille erityisen haitallinen, ja se on tärkeä syy kertoa lääkärille kaikista käyttämistäsi lääkkeistä ennen kuurin aloittamista.

Huolehdi riittävästä nesteytyksestä naprokseenikuurin aikana, etenkin helteellä, kuumeessa tai vatsataudin yhteydessä.

Jos sinulla on todettu munuaisten vajaatoiminta, naprokseenia tulee käyttää vain lääkärin arvion perusteella - usein annosta pienennetään tai valitaan kokonaan toinen kipulääke.

Iäkkäillä munuaisten toiminta on usein heikentynyt ilman todettua sairauttakin, mikä on hyvä huomioida sekä annoksessa että hoidon kestossa.

Naprokseenin vakavien haittojen riski vaihtelee huomattavasti käyttäjän mukaan. Riskiryhmiin kuuluvat erityisesti:

• yli 65-vuotiaat - sekä maha- että munuaishaittojen riski kasvaa iän myötä
• aiemmin mahahaavan tai ruoansulatuskanavan verenvuodon sairastaneet
• verenohennuslääkkeiden käyttäjät (varfariini, suorat antikoagulantit, asetyylisalisyylihappo)
• kortisonia tai SSRI-masennuslääkkeitä käyttävät
• henkilöt, joilla on sydämen, munuaisten tai maksan vajaatoiminta.

Jos kuulut riskiryhmään mutta tulehduskipulääke on silti tarpeen, lääkäri voi määrätä rinnalle protonipumpun estäjän (PPI, esimerkiksi omepratsoli tai esomepratsoli).

Se vähentää mahahapon eritystä ja pienentää merkittävästi mahahaavan ja verenvuodon riskiä.

Mahansuojalääkitystä suositellaan yleensä aina, kun riskiryhmään kuuluva tarvitsee tulehduskipulääkettä säännöllisesti tai pitkään.

Kerro lääkärille tai apteekissa kaikista käyttämistäsi lääkkeistä, myös itsehoitovalmisteista ja luontaistuotteista.

Erityisen tärkeää on välttää kahden tulehduskipulääkkeen samanaikaista käyttöä: esimerkiksi naprokseenia ja ibuprofeenia (Burana) ei tule ottaa yhtä aikaa, koska haittariski kasvaa ilman lisähyötyä kivunlievityksessä.

Reseptillä määrätyt naprokseenivalmisteet kuuluvat yleensä Kela-korvauksen piiriin, mikä kannattaa huomioida, jos lääkettä tarvitaan pidempään.

Suurin osa naprokseenin haitoista on lieviä ja menee ohi itsestään. Tietyt oireet vaativat kuitenkin nopeaa arviota.

• musta uloste, verioksennus tai voimakas ylävatsakipu
• hengenahdistusta, kasvojen tai nielun turvotusta tai laaja-alaista nokkosihottumaa (mahdollinen allerginen reaktio)
• ihottumaa, johon liittyy rakkuloita, limakalvo-oireita tai kuumetta - harvinaiset mutta vakavat ihoreaktiot alkavat usein näin
• selvä virtsamäärän väheneminen tai nopeasti lisääntyvä turvotus
• rintakipu, äkillinen toispuolinen heikkous tai puhevaikeus.

Kiireettömämpi lääkärin arvio on aiheellinen, jos vatsavaivat jatkuvat lääkkeen käytöstä huolimatta, verenpaineesi nousee tai tarvitset kipulääkettä toistuvasti yli viikon ajan.

Pitkittyneen kivun syy on aina syytä selvittää sen sijaan, että oiretta vain peitetään lääkkeellä.

Tärkein keino vähentää haittavaikutuksia on yksinkertainen: käytä pienintä tehoavaa annosta mahdollisimman lyhyen aikaa.

Tämä on myös Fimean ja eurooppalaisten lääkeviranomaisten yleinen suositus kaikille tulehduskipulääkkeille.

Jos epäilet saaneesi lääkkeestä haittavaikutuksen, voit keskustella asiasta lääkärin tai apteekin kanssa - vakavista tai odottamattomista haitoista voi tehdä myös haittavaikutusilmoituksen Fimealle.