Levemir

Levemir on pitkävaikutteinen insuliinidetemir-valmiste, jota käytetään tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen hoitoon.

Insuliinidetemir eroaa ihmisinsuliinista rakenteellisesti rasvahappoketjun lisäyksen ansiosta, mikä mahdollistaa lääkeaineen sitoutumisen albumiiniin ihonalaisessa kudoksessa ja verenkierrossa.

Tämä hidastaa imeytymistä ja pidentää vaikutusaikaa.

Levemirin vaikutus kestää jopa 24 tuntia annoskoosta riippuen, ja sen vaikutusprofiili on tasaisempi kuin NPH-insuliinilla.

Tämä vähentää erityisesti yöllisten hypoglykemioiden riskiä ja mahdollistaa ennustettavamman verensokeritasapainon.

Käypä hoito -suosituksen mukaan pitkävaikutteiset insuliinianalogit ovat NPH-insuliinia suositeltavampi vaihtoehto potilailla, joilla esiintyy merkittäviä hypoglykemioita.

Duodecimin Lääkärikirjassa korostetaan insuliinidetemirin etuna painonnousun vähäisyyttä verrattuna muihin perusinsuliineihin, mikä on merkityksellistä erityisesti tyypin 2 diabeteksessa.

Levemir pistetään ihon alle vatsan, reiden tai olkavarren alueelle. Tyypin 2 diabeteksessa riittää usein yksi pistos vuorokaudessa, jolloin lääke otetaan illalla.

Tyypin 1 diabeteksessa käytetään tavallisesti kahta pistoskertaa vuorokaudessa (aamu ja ilta) yhdistettynä ateriainsuliiniin. Pistoskohta vaihdetaan jokaisella kerralla saman alueen sisällä.

Lääkettä ei saa antaa laskimonsisäisesti. Avattua kynää säilytetään huoneenlämmössä enintään kuusi viikkoa.

Annos määritetään yksilöllisesti verensokeriseurannan perusteella. Tyypin 2 diabeteksessa aloitusannos on tyypillisesti 10 yksikköä tai 0,1–0,2 yksikköä/kg kerran vuorokaudessa.

Annosta titrataan 2–4 yksikön portain muutaman päivän välein paastosokeritavoitteen mukaan. Tyypin 1 diabeteksessa perusinsuliinin osuus on noin 40–50 % kokonaisannoksesta.

Annosta voidaan joutua muuttamaan sairauden, stressin tai liikunnan yhteydessä.

Hyvin yleiset (yli 1/10): hypoglykemia. Yleiset (1/10–1/100): pistoskohdan reaktiot (punoitus, turvotus, kutina).

Melko harvinaiset (1/100–1/1 000): lipodystrofia pistoskohdassa, allerginen ihottuma, ohimenevä taittovirhemuutos. Harvinaiset (alle 1/1 000): yleistynyt allerginen reaktio, anafylaksia.

Hypoglykemia on tärkein haittavaikutus, ja sen riski liittyy annosteluun, ruokailutottumuksiin ja fyysiseen aktiivisuuteen.

Yöllisten hypoglykemioiden riski on insuliinidetemirilllä pienempi kuin NPH-insuliinilla.

Hypoglykemian oireet tulee tunnistaa, ja potilaan on pidettävä nopeita hiilihydraatteja aina saatavilla.

Siirtyminen toisesta perusinsuliinista insuliinidetemiiriin voi edellyttää annoksen säätöä ja tihennettyä verensokeriseurantaa. Munuaisten ja maksan vajaatoiminta voi muuttaa insuliinitarvetta.

Alkoholi, beetasalpaajat ja tietyt muut lääkkeet voivat vaikuttaa verensokeritasapainoon tai peittää hypoglykemian oireita.

Levemir on vasta-aiheinen potilailla, joilla on yliherkkyys insuliinidetemiirille tai apuaineille. Lääkettä ei saa antaa laskimonsisäisesti eikä insuliinipumppuun.

Diabeettisen ketoasidoosin hoitoon tarvitaan nopeavaikutteista insuliinia.