Furosemid

Furosemidi on voimakas loop-diureetti eli nesteenpoistolääke, joka vaikuttaa munuaisten Henlen lingon nousevassa osassa.

Se estää natriumin, kaliumin ja kloridin takaisinimeytymistä, mikä johtaa tehokkaaseen nesteen ja suolojen eritykseen virtsaan.

Furosemidi on yksi maailman ja Suomen käytetyimmistä diureeteista, ja Maailman terveysjärjestö (WHO) on listannut sen välttämättömäksi lääkkeeksi.

Furosemidia käytetään turvotustilojen hoitoon, jotka johtuvat sydämen vajaatoiminnasta, maksakirroosista (askites) ja munuaissairauksista, kuten nefroottisesta oireyhtymästä.

Sitä voidaan käyttää myös akuutin keuhkopöhön ja korkean verenpaineen hoitoon, erityisesti jos muut lääkkeet eivät tehoa tai munuaisten vajaatoiminta on läsnä.

Suun kautta otettuna diureettinen vaikutus alkaa noin 30-60 minuutissa, on voimakkaimmillaan 1-2 tunnin kuluttua ja kestää noin 4-6 tuntia.

Nopean vaikutuksensa vuoksi annostus voidaan sovittaa päivittäiseen rutiiniin. Akuuteissa tapauksissa lääkärit voivat antaa furosemidia suonensisäisesti nesteen nopeaan poistamiseen.

Ota furosemidi tabletti suun kautta aamuisin veden kera. Tämä estää yöllisen virtsaamistarpeen, jotta unesi ei häiriinny.

Jos tarvitset toisen annoksen päivässä, ota se viimeistään alkuiltapäivällä, ei myöhemmin kuin kello 14. Voit ottaa furosemidin ruoan kanssa tai ilman.

Ruoka voi hidastaa lääkkeen imeytymistä, mutta se ei vaikuta kokonaisimeytymiseen. Jatka riittävän nesteen juomista, ellei lääkärisi toisin ohjeista.

Punnitse itsesi usein, samaan aikaan joka päivä, seurataksesi nestetasapainoasi. Ilmoita lääkärillesi, jos painosi nousee yli 2 kg 2-3 päivässä.

Älä lopeta furosemidin käyttöä äkillisesti, jos sinulla on sydämen vajaatoiminta, sillä lopettaminen voi johtaa nesteen uudelleen kertymiseen.

Turvotustilojen hoidossa aloitusannos on yleensä 20-80 mg vuorokaudessa aamuisin.

Lääkäri voi muuttaa annostusta vasteen mukaan, ja vaikeissa tapauksissa annos voi olla jopa 160 mg päivässä (jaettuna useampaan annokseen) erikoislääkärin valvonnassa.

Akuutissa keuhkopöhössä annos on 40-80 mg suonensisäisesti, toistettuna tarvittaessa.

Kohonneen verenpaineen hoidossa annos on 40-80 mg päivässä, vaikka loop-diureetit eivät ole ensisijainen valinta korkean verenpaineen hoidossa.

Jos munuaisten toiminta on heikentynyt, saatat tarvita suurempia annoksia riittävän virtsanerityksen saavuttamiseksi. Tämä voi olla jopa 250-500 mg päivässä erikoislääkärin valvonnassa.

Iäkkäiden potilaiden tulisi aloittaa pienimmällä tehokkaalla annoksella.

Lääkärin on tarkistettava elektrolyyttitasapainosi ja munuaisten toimintasi säännöllisesti, erityisesti kaliumin, natriumin ja kreatiniinin osalta.

Annos voidaan jakaa tarvittaessa kahteen ottokertaan.

Haittavaikutukset on ryhmitelty niiden esiintymistiheyden mukaan. Hyvin yleiset (≥1/10): Elektrolyyttitasapainon muutokset, kuten matala kalium, matala natrium, matala kloridi ja matala magnesium.

Myös kuivuminen ja matala veritilavuus (hypovolemia), erityisesti iäkkäillä potilailla.

Yleiset (≥1/100, <1/10): Matala verenpaine, mukaan lukien pystyyn noustessa. Myös huimaus, päänsärky, pahoinvointi, kreatiniinin nousu ja virtsahapon nousu (mikä voi laukaista kihdin).

Verensokeri voi myös nousta (hyperglykemia).

Melko harvinaiset (≥1/1 000, <1/100): Korvien soiminen (tinnitus) ja kuulohäiriöt. Nämä ovat yleensä lyhytaikaisia ja esiintyvät useammin, kun lääke annetaan nopeasti suonensisäisesti.

Muita vaikutuksia ovat kutina, nokkosihottuma, ihottuma, valoyliherkkyys, näön sumentuminen ja pistely (paresteesia).

Harvinaiset (≥1/10 000, <1/1 000): Pysyvä kuulovaurio (ototoksisuus) hyvin suurilla annoksilla, haimatulehdus (pankreatiitti), sappivirran heikkeneminen (kolestaasi), munuaistulehdus (interstitiaalinen nefriitti) ja vakavat veriongelmat, kuten agranulosytoosi, trombosytopenia ja aplastinen anemia.

Myös vakava ihoreaktio, Stevens-Johnsonin oireyhtymä, voi esiintyä.

Matala kalium (hypokalemia) on tärkein elektrolyyttimuutos. Se voi aiheuttaa lihaskramppeja, heikkoutta ja epäsäännöllistä sydämen sykettä. Se voi myös lisätä digoksiinin toksisuutta.

Lääkärin on tarkistettava veren elektrolyyttitasapainosi (kalium, natrium, magnesium, kalsium), munuaisten toimintasi (kreatiniini, urea) ja verensokerisi säännöllisesti.

Saatat tarvita kaliumlisää tai kaliumia säästävää diureettia voidaan lisätä hoitoon.

Furosemidi pahentaa aminoglykosidiantibioottien korvia vahingoittavia vaikutuksia, joten vältä niiden samanaikaista käyttöä mahdollisuuksien mukaan.

Tulehduskipulääkkeet (NSAID) voivat heikentää furosemidin vaikutusta ja vahingoittaa munuaisia, joten käytä niitä varoen.

Furosemidi voi pahentaa kihdin oireita nostamalla veren virtsahappopitoisuutta. Maksakirroosipotilailla elektrolyyttitasapainon häiriö voi laukaista aivo-ongelman nimeltä hepaattinen enkefalopatia.

Ennen hoidon aloittamista lääkärin tulee sulkea pois eturauhasen laajentuminen tai virtsateiden tukos, sillä nopea virtsanvirtaus voi aiheuttaa äkillisiä virtsaamisvaikeuksia.

Kuivumisen ja hypotension riski on todellinen, erityisesti iäkkäillä ja helteellä.

Älä käytä furosemidia, jos et virtsaa lainkaan (anuria), tai jos sinulla on vaikea munuaisten vajaatoiminta, joka ei reagoi furosemiditestiannokseen.

Vältä sitä, jos olet maksakooman tai hepaattisen enkefalopatian esiasteessa tai koomatilassa, sillä tila voi pahentua.

Älä käytä sitä, jos sinulla on erittäin matala kalium- tai natriumpitoisuus, tai jos sinulla on matala veritilavuus tai kuivuminen.

Älä käytä sitä, jos olet allerginen furosemidille tai sulfonamideille, sillä ristiinreaktioita voi esiintyä. Se ei myöskään sovellu Addisonin tautiin.

Käytä sitä erittäin varoen, jos käytät myös litiumia, sillä furosemidi lisää litiumtoksisuuden riskiä. Raskauden aikana käyttöä tulee harkita tarkoin ja vain ehdottoman tarpeen vaatiessa.